Outreach - Kambodža

Kambodžaan kävi matka pian vuoden vaihteen jälkeen. Meillä oli vaikeuksia maahan päästessä ja sieltä lähtiessä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, kuten on tapana sanoa. Myanmarista Kambodžaan oleva lento teki välilaskun Malesiassa. Lippujen osto-vaiheessa tehty virhe aiheutti ongelmia välilaskulla, sillä koneen vaihtamiseen ei jäänyt juurikaan aikaa. Check-in laittoi luukut kiinni, kun vasta puolet porukastamme oli päässyt sisään. Toinen puolikas kaikkien yllätykseksi ennätti koneeseen, joka jonkin aikaa suostui meitä odottamaan. Malesiaan jäänet todellakin viettivät seuraavan yön lentokentällä siinä missä koneeseen ennättäneet pääsivät nauttimaan hotellista Phnom Penhissä. Ongelmat eivät siihen loppuneet; viisumeiden haku tuli puskista, sillä meille ei oltu tiedotettu, että lyhyelle aikavälille viisumit piti hankkia. Onnellisesti sekin saatiin hoidettua.

 Seuraavana päivänä loputkin pääsivät Malesiasta Kambodžaan - yhtä oppilasta ja staffia lukuunottamatta. Oppilaan passi ei ollut säädösten mukainen, mutta tähän asti sitä oltiin katsottu läpi sormien. Malesiassa viranomaiset kuitenkin puuttuivat asiaan ja hänet meinattiin lähettää kotiin samantien. Tarina lyhykäisydessään päättyi niinkin onnellisesti, että oppilaalle postitettiin uusi passi vuorokauden kuluessa ja näin hekin saapuivat muutaman päivän kuluttua.

   Me oppilaat olimme sattuneesta hyvinkin rauhallisia, ja moneen kertaan olimme todenneet ryhmämme olevan hyvin joustava ja rento, vaikka epätavallisen iso outreach-ryhmä olikin kyseessä. Staffeista ei voinut sanoa samaa, sillä ryhmän repeäminen kahteen eri maahan oli vaarassa aiheuttaa heille ongelmia järjestöltä, eivätkä he osanneet odottaa näin yllättävää sattumaa.

  Kambodžalla vasta mielenkiintoinen historia onkin, joskin hirveän surullinen. 1970-luvulla sattuneiden kansanmurhien johdosta yli viidesosa Kambodžan väestöstä kuoli, ja tänä päivänä n. 60% väestöstä on alle 30 vuotiaita. Kävimme tutustumassa uhrien muistopaikalla ja killing field -alueilla.

Ei niin Urban Presence

Koulumme kulkee nimellä Urban Presence DTS eli siis keskittyminen on kaupungeissa. Naureskelimme tälle asialle, kun Kambodžan ajasta vietimme kaksi viikkoa kaupunkien ulkopuolella olevassa kylässä keskellä riisipeltoja. YWAMilla on siellä pieni keskus, jossa opetimme päivittäin englantia n. sadalle lapselle. Pidimme raamattutunteja seurakunnan jäsenille, vierailimme lastenkodissa ja vieroituskeskuksessa. Ehdimme siinä vielä maalata keskuksen aidankin iloisen oranssilla maalilla. Myanmariin verrattuna kaikki tuntui hyvin organisoidulta, sillä tällä kertaa meille oli kaikkien yllätykseksi laadittu aikataulu, ja keskuksessa tapahtuva toiminta piti rytmiä yllä.

Yhdessä vaiheessa kävi niinkin ikävästi, että jouduimme sanomaan yhdelle oppilaalle heipat. Hän oli koko matkan ajan kärsinyt pahoinvoinnista ja oli tullut siihen pisteeseen, ettei voinut jatkaa matkaa meidän kanssa. Se oli hänelle itselleen aika kova pala lähteä takaisin kotiin ja järkytys tietenkin monelle meistä, mutta tälläkin asialla on onnellinen loppu. Muutaman viikon kuluttua saatiin tietää, että hänet on saatu kuntoon ja hän pystyy suorittamaan tutkinnon loppuun Amsterdamissa tekemällä töitä siellä basella. Niin hän sitten valmistuikin meidän kanssa samaan aikaan!

Saavuimme pusikosta takaisin sivistyksen pariin, Kambodžan pääkaupunkiin, ja olimme valmiit vaihtamaan maata. Ongelmitta ei tälläkään kertaa päästy, sillä tarvitsimme viisumit myös Thaimaahan, eikä sitäkään etukäteen tiedetty. Vietimme muutaman päivän sijaan kokonaisen viikon Phnom Penhissä. Evankelioimme kaduilla ja läpikävimme tähänastista aikaamme Aasiassa oikein perusteellisesti yhdessä paikallisen YWAMin kanssa.

Yhteenveto:  Kambodžasta emme nähneet varmastikaan sen parhaita puolia ollessamme hyvin eristyksissä pienessä kylässä ja kiireisessä kaupungissa. Aikataulu oli kuitenkin henkinen helpotus, sillä meille oli suurimmaksi osaksi selkeää, mitä olimme tekemässä. Tälläkin kertaa ja aikataulusta huolimatta se, miten toteutimme työtehtävämme, oli meidän päätettävissämme. Matkassa oli monta muuttujaa, niin jokaisen henkilökohtaisella tasolla kuin ryhmänä, että heikompia hirvitti, ja ryhmädynamiikka välillä järkkyi, mutta kaikesta selvittiin.

Outreach - Myanmar

Kuuden kuukauden DTS on nyt siis käyty. 3kk:n opetusjakson jälkeen meillä alkoi 3kk:n aktiojakso. Ryhmämme keskittyi Kaakkois-Aasiaan. Singaporen kahden viikon 'entry' -ajan jälkeen suuntasimme Myanmariin, Kambozaan ja Thaimaahan. Tässä postauksessa kerron kolmen viikon Myanmar-ajastamme.

Myanmar on ollut suljettu maa pitkään, ja sen kyllä huomaa, oli kyse sitten uskonnosta, teknologiasta, hyvinvoinnista tai turvallisuudesta. Ehkä juuri sen takia maa on erittäin valmis evankeliumille. Maan historiasta en lähde sen enempää kirjottelemaan - postaus on jo nyt tarpeeksi pitkä! Siksipä laitan linkkiä wikipediaan asiasta enemmän kiinnostuneille (sivuhuomautuksena nyt se, että kyllä Myanmar maana on mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen, mutta keskityn tähän omaan reissuuni nyt täällä blogissa).



Yangon ja Taungoo

Mielestämme outreachillamme oli aikamoinen aloitus, sillä jo samana iltana Myanmariin laskeutuessamme, osallistuimme Gospel Music Festivaaleille ja kiersimme kyseisen ryhmän kanssa ympäri Myanmaria viikon ajan - toimimme lähinnä rukouspalvelijoina. Populaa oli paljon jokaisena iltana, ja ihmeiden määrä oli uskomaton. Yangon ja Taungoo ovat Myanmarin suurimpia kaupunkeja, ja Festarit keskittyivät näihin kahteen kaupunkiin. Festivaalien jälkeen vaihdoimme paikkaa tiuhaan tahtiin, joten bussikilometrejä tuli kerättyä tuhansia - päivin sekä öin.
    Paikallisia uusia tuttavuuksia olivat mm. riisikääröt, joita kutsuimme vitsikkäästi nimellä rice-to-go. Kaduilla myytiin bambupuuhun kääräistyä keitettyä riisiä. Tässä olisi innovaatiota vaikka suomalaisille festareille!

Mawlamyine
    Ostimme porukalla kansallisasut! Naisille kietaisuhameet, joiden kuvioinnista paikalliset tunnistavat eri heimot. Itse saimme kuulla tämän vasta jälkeenpäin. Myanmarilaiset miehet käyttävät lähestulkoon jatkuvasti Longyi-hameita. Meidän ryhmäläiset ostivat myös kyseiset Longyit.
    Mawlamyinessä keskityimme rukouskävelyihin, paikallisiin kirkkoihin ja leprasairaalassa vierailuun. Tutustuimme kulttuuriin käymällä sotien muistopaikalla ja Win Sein Taw Ya buddhatemppelissä.

Joulu

Joulua vietimme jo hyvissä ajoin paria päivää ennen aattoa. Syynä tähän aikaiseen joulunviettoon oli ryhmämme jakautuminen kolmeen ryhmään viikoksi, joten tottahan joulua oli pakko saada viettää koko porukalla ennen sitä.
   Vuokrasimme veneen ja ajelimme auringonlaskuun. Illalla pelasimme seurapelejä ja laulelimme kynttilän valossa, iltapalaksi syötiin pannareita suklaakastikkeella.

Kiipeily vuorille

Joulun jälkeen tutustuimme Myanmarin luontoon ja kiipesimme Zwekabin-vuorelle. Yksi ryhmä oli tässä vaiheessa jo tien päällä kohti eteläistä Myanmaria, Myeikkiä, joten meitä oli 2/3 ryhmästä mukana. Tunnin taksimatkan jälkeen huomasimme olevamme väärällä vuorella, joskin sekin temppelivuori ja korkea, mutta matka olisi täytynyt taittaa ilman kenkiä, eikä meillä ollut minkäänlaisia ennakkotietoja vuoresta. Muutaman puhelinsoiton jälkeen saimme taksikuskille tiedoksi oikean vuoren ja tunnin päästä löysimme itsemme oikean vuoren juurelta.
   Tie vuorelle oli punaisenruskeaa hiekkaa, joka juhlavasti pöllysi ja värjäsi meistä jokaikisen oranssiksi. Kolmen tunnin  patikoinnin aikana, hiekkarusketuksemme oli nätisti sekoittunut hien kanssa massaksi ihollemme ja näin me saavuimme sotamaalauksinemme huipulle asti. Maisemat nähtyämme ei enää haitannut, että oli tahmea olo ja että alkusekaannusten takia ehdimme viettää huipulla raamattutunnin sijaan vain puolentunnin hengähdystauon ennen laskeutumista.
   Onnellisesti alaspäästyämme otimme take awayt vuorenjuurelta ja vietimme mielenkiintoisen paluumatkan kuoppaisella tiellä nuudeltin ja riisit nätisti katossa ja lattialla. Hommaa ei helpottanut se, että kuskin oli ajettava tuhattajasataa, sillä seuraavan ryhmän oli tarkoitus lähteä saman tien yöbussilla toiseen kaupunkiin.

Dawei

Meidät jaettiin siis kolmeen ryhmään ja itse olin siinä ryhmässä, joka rytäkällä vuorikiipeilyn jälkeen lähti kohti eteläistä Myanmaria, Daweita. 9-tuntinen yö aasialaisessa bussissa: taustalla soi buddhalainen seremonia läpi koko yön - desibelejä säästelemättä; kuski tööttää torvea reilusti montakertaa ja ihan varmuuden vuoksi; tie on kuoppainen ja hyvin mutkikas, mikä ei auta matkapahoinvoinnista kärsivää yksilöä ollenkaan; ilmastointina toimii muistiinpanovihko; DTS-kaverilta saatu unipilleri ei auta nukkumaan, mutta saa olon tuntumaan lähinnä hyvin mielenkiintoiselta.
   Saavumme neljän aikaan aamuyöstä hotellimme vastaanottoon, ja saamme tiedon, että kaksi tuntia pitää odottaa huoneiden saamista. Minä ja matkaan lähtenyt staffi pidämme palaveria - minun pitäisi leikkiä johtajaa tämä nelipäiväinen aikamme Daweissa. Tässä vaiheessa minulle selviää, että mitään suunnitelmaa ei ole ja tänne on tultu sillä ajatuksella, että "kattellaan". Tiedämme, että monet ryhmät vuosien aikana on yrittänyt päästä kyseiseen kaupunkiin useamman vuoden, niin kauan kuin Myanmar on muulle maailmalle ollut auki, mutta yhtäkään DTS:ssää ole sinne päästetty. Tiesimme myös sen, että jossain päin on orpokoti, jonne voisimme yrittää päästä vierailemaan.
   Vielä samana aamuna lähdimme rukouskävelylle ja viiden minuutin matkan päästä hotellistamme näimme ensimmäisen kirkon. Ilman sen kummempia suunnitelmia päätimme käydä koettamassa onneamme ja kävelimme sisään. Tapasimme kirkon työntekijän, joka puhui heikkoa englantia, mutta ymmärsi, että haluaisimme tehdä jonkinlaista yhteistyötä seurakunnan kanssa. Meidät istutettiin huoneeseen odottelemaan toista kirkon työntekijää. Kommunikoinnissa oli yhä ongelmia ja sisään lappasi kirkon vanhimmistoa yksi toisensa jälkeen, nuorisopastoria ja itse pastoria myöden. Seitsemännen henkilön tullessa sisään ajattelimme jo luovuttaa, sillä kukaan ei oikein ymmärtänyt tarkoitustamme.
  Viimein paikalle soitettiin toisesta seurakunnasta pastori, joka yks kaks osasikin täydellistä englantia! Hän oli heti valmis yhteistyöhön nyt ja tulevaisuudessa. Äkkiä viikkomme oli täynnä ohjelmaa hänen johdostaan - kuin tuloamme olisi suunniteltu jo pitkäänkin aikaisemmin -vielä samana iltana vedimme nuorille ohjelmaa. Pääsimme käymään orpokodissa ja pidimme opetusta pakolaisille, sekä järjestimme opiskelijoille raamattuillan. Aikamme Daweissa oli onnistunut ja yllätti meistä jokaisen.
   

Summa summarum: Myanmar oli maista ehdottomasti kaunein luontonsa puolesta. Temppeleiden määrä on uskomaton, kaikki jotenkin istuu paikalleen. Maan autenttisuus, niin luonnon kuin ihmistenkin, vetää puoleensa! Meillä oli aika vapaat kädet tehdä mitä vain, mutta kielimuuri oli haaste. Monipuolisin maa työtehtävien puolesta.
 
Seuraavassa postauksessa esittelen Kambozan jaksoa.

Team MyCamThai

Ilmat ovat aika kylmiä, mutta turha valittaa - kohta on liian kuuma!
 Viimeinen viikko Amsterdamissa melkein takana. Lauantaina meillä on lähtö Singaporeen. Singaporessa meillä on kaksi viikkoa lecture phasea jäljellä ennen varsinaista outreach jaksoa. Tästä eteenpäin en siis osaa sanoa, millaiset on internet yhteydet, joten luultavasti en blogia pysty päivittämään kolmeen kuukauteen.

Singaporessa meitä siis opastetaan vähän enemmän kulttuurin kanssa. Omasta mielestä Singaporen reissu on hyödyllinen siltäkin kannalta, että saamme yhdessä koko DTS:n kanssa sopeutua Aasiaan ennen kuin jakaudumme outreach-maihin.

Tarkoitus oli keksiä mahdollisimman aasialaiselta kuulostava nimi meidän tiimille, joten meidän tiimin nimeksi tuli MyCamThai. Huomattiin myöhemmin, että se on aika profetaalinen nimi; maiden järjestys oli alunperin suunnilleen tällainen: thaimaa-myanmar-thaimaa-cambodia, mutta vasta viikko sitten järjestys muuttui seuraavasti: Myanmar-cambodia-thaimaa, mikä kuvaa täydellisesti meidän nimeä, joka annettiin jo ajat sitten.

Viime viikko oli monelle erikoinen henkisesti. Kukaan ei oikein osannut sanoa, miltä tuntuu ja mistä väsymys tulee. Luulen, että monet pienet asiat saivat aikaan pientä sisäistä shokkia jokaisessa. Asiaa ei auttanut sekään tieto,  että kaksi staffia,  joiden oli tarkoitus tulla outreachille, eivät eri syistä pääsekään lähtemään meidän mukaan. Meille kerrottiin, että joku tulee paikkaamaan puuttunutta staffia ja eilen saatiin tietää, että yksi poika, jonka piti olla staffi uudessa Hitchhike DTS:ssä, tulee meidän mukaan. Johdatusta sekin omalla tavallaan, sillä kovinkaan moni ei ollut ilmoittautunut siihen DTS:ään ja me tunnetaan se jo ennestään, joten muutos ei tuntunut niin pahalta.

Moni asia on vielä auki, emmekä tiedä paljoakaan, mitä tulemme tekemään Aasiassa. Vietämme aikaa enimmäkseen suurimmissa kaupungeissa ja luultavasti opiskelijoiden kanssa.

Mutta lähdön tuntumaa on kuitenkin ilmassa (jo oli aikakin!). 16 hengen huoneessa ei paljon tilalla leveillä,  ja tavaroita on muutenkin joka paikassa. Eilen meillä oli viralliset läksiäiset basen kanssa; esiteltiin meidän kohteet ja itsemme. Hyvin ympäripyöreästi saatiin kuitenkin esitelmät pitää, sillä mitään tarkkaa suunnitelmaahan meillä ei ole.

Viime viikonloppuna tahdoimme tehdä jotain erikoista viimeisen viikonlopun kunniaksi. Kävimme brunchilla parin tytön kanssa, ostimme käytännön juttuja outreachille ja pidimme leffamaratonin. Perjantaina oli koulun johtajan synttärit ja vietimme niitä brasilialaisittain heidän kotonaan.

Tällä viikolla ollaan puhuttu rahasta ja siunaksista sekä siitä, miten me voidaan olla siunaus toisillemme. Keskiviikkoiltana läksiäisten jälkeen kuusi nälkäistä tyttöä mietti, miten saada ruokaa ja yksi tytöistä osoitti siunauksensa tilaamalla meille pizzaa ja maksamalla koko lystin.

Torstaina vietimme kiitospäivää amerikkalaisittain. Kalkkunaa, papuja, jotain leipäpataa ja sun muita lisukkeita, unohtamatta kurpitsa- ja pekaanipähkinäpiirakkaa. Jenkit olivat onnesta soikeita, eikä se meidän muidenkaan mielestä hassumpaa ollut.

Kuulemisiin!

YWAM Herrnhut

YWAM Hernnhut - viikko Saksassa

10 tuntia bussissa edestakaisin. Viime viikko meni siis Saksassa, Herrnhutissa yhdessä Revival DTS:n kanssa. Outoa ajatella, että tuo koulu oli mun vaihtoehtona. Ihmiset olivat oikein vastaanottavia ja mukavia. Metsä ja muu luonto olivat rauhoittavia ja pikku kylä kokonaisuudessaan oikein kaunis.
Tähdet näkyivät hyvin kirkkaina iltaisin, koska katulamppujen määrä oli lähes olematon.
Asuimme erillisessä rakennuksessa kilometrin päässä Herrnhutin "linnasta", joten saimme mukavan annoksen luontoa kävellessämme rakennusten välillä.

Kahden samankaltaisen DTSn kokoontuminen tuotti tulosta ja ilmapiiri oli jotain sanoinkuvaamatonta. Opittiin paljon toisiltamme ja luulen, että jokainen sai jotain.

Viimeisenä iltana järjestimme kiitos-illallisen paikalliselle DTS:lle, ja vietimme aikaa isolla kokolla. Maistoin elämäni ensimmäisen sichuan pippurin, joka käytännössä puuduttaa suun ja lisää syljen eritystä hetkellisesti. Tätähän en tiennyt ennen kuin jotain tosiaan alkoi tapahtua suussa. Hetkellinen hämmennys katosi, kun kuulin, että pippurin on tarkoitus poistaa kaikki pahat bakteerit suusta ja pitää hereillä. Pippurin tarjonnut oli entinen buddhalainen munkki ja ne kuulemma käyttävät kyseisiä pippureita, jotteivät he nukahtaisi. Koskaan en ole moista maistanut, mutta voinpahan sanoa sen tehneeni.

Herrnhutista jäin kaipaamaan luontoa, halpaa perusmarkettia, läheistä leipomoa ja kokkoa. Viikossa ei paljon kaverisuhteita tehty, mutta joidenkin kanssa tuli hyvin juttuun.
Saimme tietää, että meidän DTS:t ovat suuruudeltaan top 5 Euroopassa. Se on itseasiassa aika surullista, sillä meidän Base tai Base Herrnhutissa eivät ole niin isoja 30-45 oppilaallaan, jos verrataan vaikka Australian baseihin, joissa oppilaita saattaa olla sata jos enemmänkin.

Kaikesta sattuneesta huolimatta oon oikein tyytyväinen meidän kouluun! Aika kumma juttu, että pääsin käymään siellä kuitenkin. Ehkä se oli varmistus, että oon oikeassa paikassa Amsterdamissa. Niiden DTS on yli kolme kertaa halvempi ja kyllä se näkyi puitteissa. Tunnemme itsemme lellityiksi Hollannin päässä!

Sunnuntaina kävimme taas isolla kirpputorilla etsimässä vaatteita outreachille. Ilma oli kolea, sateinen ja tuulinen. Perus hollantilainen sää kuulemma, mutta onneksemme (harmiksemme?), näitä säitä emme montaakaan ole saaneet kokea.

Sunnuntaina vietimme hollantilaista juhlaa. 15.11 Sinterklaas ja hänen Zwarte Pieten eli hänen apulaisensa tulevat kaupunkiin. Sinterklaas ratsastaa valkoisella ratsulla ja apulaiset heittävät karkkeja lapsille. Tämän juhlan aikana jaetaan lahjoja ja oleskellaan perheen kesken. Joulua ei sen kummemmin vietetä,  se on vasta tulossa Hollantiin, ja joulu nähdään kovin amerikkalaisena. 

Laitan kuvia tulemaan myöhemmin!

Pizzaa ja pyöräilyä

Tällä viikolla aikataulu muuttui radikaalisti ja tunnit olivat iltapainotteisia. Vietettiin viikko Going Deeper -nimisen ryhmän kanssa. Puhujana meillä oli David Sliker Kansas Cityn IHOP:ista ja aiheina olivat lopun ajat, ihmissuhteet ja manifestaatiot.

Luulin viettäväni rennon viikonlopun, mutta sen sijaan ajauduin tekemään vähän sitä sun tätä:
Kävimme kahdesti pizzeeriassa; katsoimme James Bondin uusimman leffan; jonka aikana nukahdin; maistoin aidon vastatehdyn stroopwafflen; pyöräilin 50km toiseen kaupunkiin, Haarlemiin, ja takaisin, vain kastuakseni pahoin ja käydäkseni museossa, jossa opastus oli hollanniksi; leikkautin hiukseni ja nukuin pommiin. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli hyvä


Huomenna lähtö Herrnhuttiin, Saksaan viikoksi. Osallistumme toisen DTS:n tunneille, joilla on sama focus kuin meidän DTS:llä. Kiva nähdä muutakin Eurooppaa!

Ps. Löysin Pandan lakuja ja Suomi kaupan! Vielä en oo ehtinyt käydä siinä kaupassa, mutta pakkohan siellä on käydä joku päivä!

YWAM Heidebeek - into the forests 2

Marraskuuta kaverit! Aurinko on paistanut koko viikon. Tällä viikolla meidän base on ollut tupaten täynnä, sillä vierailevia DTS:iä on ollut kolme samaan aikaan. Viikonloppuna base kuitenkin hiljeni ja taas on tilaa liikkua.

Aiheena meillä on tällä viikolla ollut Destiny by Design. Meidän koulun oma ohjaaja piti meille tunnit. Tällä viikolla on oltu vähän haikeissa tunnelmissa, sillä kaksi oppilasta teki päätöksen lähteä kotiin kesken kaiken. Ne kuitenkin tiesivät, mitä halusivat, ja ovat tyytyväisiä päätöksensä.

Lauantai vietettiin Heidebeekissä yhdessä toisen DTS:n kanssa. Ilma oli mitä mahtavin ja paikka aivan loistava keskellä metsiä ja peltoja. Se oli virkistävä reissu meille kaikille, mutta olemme kuitenkin yhtämieltä siitä, että yksi päivä on ihan riittävä keskellä ei mitään.
   Päivän aikana me mm. (osallistuimme workshoppeihin), istuimme nuotiolla,  seurasimme DTS:ien välistä jalkapalloturnausta, pelasimme lentopalloa ja vaelsimme tunteja metsissä unohtamatta lukuisia valokuvaussessioita.

Sitten sivuhuomioita Hollantilaisista:
1. Hollantilaiset ovat HYVIN rehellisiä, jos kysyt onko tukka hyvin ja se ei niiden mielestä ole, saat kuulla kaunistelemattoman totuuden
2. Ihmiset ovat keskimäärin hyvin hoikkia; syy lienee jatkuvassa pyöräilemisessä
3. Pyöräilykulttuuri on muutenkin ihan omaa luokkaansa; hollantilaiset ovat armottomia mitä tulee pyöräilyyn, joten parasta katsoa, missä kävelet. Ja auta armias jos olet turisti pyörän selässä... !
4. Jokainen katu on erilainen, vaikka samaan aikaan joka kanaali ja silta näyttää ihan samalta.
Yksi katu on täynnä ihmisiä ja kahviloita, mutta seuraava katu onkin ihan autio ja hiljainen, kuin toisesta kaupungista.
5. Amsterdam on melko pieni, eikä siellä oikeastaan edes ole mitään nähtävää kuin kanaalit, silti ihmisiä vain on joka paikassa!
6. Katutasossa olevissa asunnoissa on isot ikkunat eikä verhoja yleensä pidetä kiinni. Tämä tarjoaa ohikulkijoille joskus hieman hämmentäviä tilanteita, tai tosin ajateltuna, mahdollisuuksia kurkistaa paikallisten maailmaan ihan eri tavalla.

Hyvää marraskuun alkua!