kls - Vielä täällä on meitä
"Minä oivalsin, ettei ihmisella ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." Saarn 3:12
Tietoja minusta
- Sofia
- Finland
- 20-vuotias valokuvauksen harrastaja. Aikaisemmissa postauksissa viikottaisia kuvia tapahtumista ja elämästä. Vuoden 2015/16 postauksissa tapahtumia ja seikkailuja Hollannista ja Aasiasta. 2016/17 opiskelu syö aikani ja vilkas valokuvaaminen on toistaiseksi taka-alalla; kuvia matkustelusta, merkittävistä tapahtumista ja toivottavasti myös hieman arjesta. Oli paikka, aika, status ja kuvausaktiivisuus mikä tahansa kuvat, jotka jaan ovat omasta näkökulmastani joskus jopa tekstin saattelemia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
maanantai 5. tammikuuta 2015
kaksi viikkoa kuvina
Otin lomaa. Sieltä mistä sitä sain, eli blogin pitämisestä. Koulukirjoja on pitänyt pälyillä sillä silmällä ja töissä käydä näin joulunkin aikana. Nyt siis vaihteen vuoksi vähän enemmän kuvia joulusta, uudesta vuodesta ja vuosittaisista ilon päivistä.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Joulua odotellessa
Kotona en ole paljoa aikaa viettänytkään viime päivinä, joten päivittäminen venyi pitkälle viikkoon. Eipä sillä, että jotain erikoista kuvattavaa olisi ollutkaan, mutta jotain oli pakko saada laittaa. Joulutunnelman hakeminen on jo hyvässä käynnissä. Kortteja ja lumihiutaleita on askarreltu, ja pipareita leivottu. Joulukalenterikin piti taas saada, vaikka avaaminen meinaakin unohtua...
The Brilliance - Hands and feet
lauantai 21. joulukuuta 2013
Timantteja ja kallokelejä
Perjantaina saatiin viettää mummun ja paapan 60-vuotis hääpäivää, jota hienosti myös timanttihääpäiväksi kutsutaan. Lähisuvun kanssa vietettiin niitä meillä.
Viimein kaikki joululahjatkin hommattu, viimeiset vielä pakettiin (;
Nyt sitten alkoi se kauan odotettu joululoma! Lunta ja pakkasta.. joopajoo, ihan miten vaan tota pääkallokeliä nyt tahtoo kutsua. Toivon mukaan tässä olisi edes sitä lomaa hetken, tässähän pitäisi kirjotuksiin alkaa lukea ja tapahtumaakin järjestää, mutta jos nyt edes muutaman päivän voitaisiin olla stressaamatta. Loman jälkeen alkaa kevätlukukausi.. uskomatonta, kesä on ihan kohta! Kriisi kesätyöpaikan hakemisesta alkaa!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Nyyttäreitä ei ole koskaan liikaa?
Kolmen päivän aikana neljät nyyttärit...Yhdet niistä oli yllätyssynttärit, jotka saatiin viettää perjantaina. Eilen leivottiin porukalla pipareita ja tänään nautin punnitse & säästä -kaupan antimista kun sinne on nyt mahdollisuus päästä!
Viimeinen viikko ennen joululomaa alkaa huomenna. Tsempataan se vielä!
Viimeinen viikko ennen joululomaa alkaa huomenna. Tsempataan se vielä!
Bongasin jostain mainoksesta, heh.
Lily Allen - Somewhere only we know
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Kulttuuria, kulttuuria
Pidennetty viikonloppu, kiitos itsenäisyyspäivän!
Saimme viettää itsenäisyyspäivän leiritunnelmissa. Pidettiin siinä samalla oma itsenäisyyspäivän vastaanotto ja ehdittiin siinä vähän pukujakin arvostella.
Eilen illalla käytiin katsomassa Nälkäpeli trilogian toinen osa; ihanaa nähdä pitkästä aikaa hyvä elokuva !
Tänään tein sitten äidin pyynnöstä ruokaa kalaa ja kasviksia (nam!) ihan kivaa se on kokkailla. Illalla käytiin Tikanojan taidekodilla katsomassa Presidentinlinnan aarteita. Tällainen kulttuuripläjäys näin joulun alla. Käytiinpähän vielä Makuunissa hakemassa pari leffaa sunnuntai-illaksi.
Loppuun vielä linkki, jossa on 22 hyvää syytä, miksi Suomi on todellakin paras maa joulunaikaan !

![]() |
| Näin käytetään tölkkiä oikeaoppisesti ;) |
Loppuun vielä linkki, jossa on 22 hyvää syytä, miksi Suomi on todellakin paras maa joulunaikaan !
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Skandaalimaista menoa
Tiistaina saimme viettää aivan skandaalimaiset partyt vapiksella.
Tästä on kyllä vaikea pistää paremmaksi !
Paikat oli laitettu viimesenpäälle kuntoon ja kaiken kruunasi vielä hyvä tarjoilu, jossa mm. piparkakkutaikinaa coctailtikuissa ja cokista tölkeissä :D
Itse sain räpsiä kuvia illasta. Saatte nyt vähän osviittaa mitä meidän bileet piti sisällään..
Tänään sitten käytiin siivoomassa paikat ja tunnollisesti raaputettiin veitsellä ilmastointiteippiä lattiasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)