"Minä oivalsin, ettei ihmisella ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." Saarn 3:12

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
20-vuotias valokuvauksen harrastaja. Aikaisemmissa postauksissa viikottaisia kuvia tapahtumista ja elämästä. Vuoden 2015/16 postauksissa tapahtumia ja seikkailuja Hollannista ja Aasiasta. 2016/17 opiskelu syö aikani ja vilkas valokuvaaminen on toistaiseksi taka-alalla; kuvia matkustelusta, merkittävistä tapahtumista ja toivottavasti myös hieman arjesta. Oli paikka, aika, status ja kuvausaktiivisuus mikä tahansa kuvat, jotka jaan ovat omasta näkökulmastani joskus jopa tekstin saattelemia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

On siis kevät

Kevättä ilmassa! Viimeiset kaksi viikonloppua ovat olleet täynnä aurinkoa. Tänäänkin hamusin itselleni pisamia samalla, kun luin klassikkokirjaksi tituleerattua teosta Sieppari ruispellossa, joka juonellaan -tai juonettomuudellaan- ei oikein napannut. Teoksen saama hypetys kyllä ihmetyttää, mutta eivät kai klassikot yleensä säväytä kerronnallaan. Voinpahan sanoa lukeneeni!

Viime viikonloppuna lähti viimeinen "teinivuosi" käyntiin, ja synttäreitä sain viettää hyvien ystävien kanssa leireilyn lomassa. Päivään liittyi tanssiharjoitusten lisäksi synttärirata, kauneudenhoitoja ja hyvää pikkusyötävää!









sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Voisiko vaahteranlehdistä tehdä salaattia?

Saatiinhan sitä ruskaa vihdoin! Tänään ilmat olivat suotuisat ja otin kameran mukaan autoajelulle. En ollut ainut, joka oli huomannut syksyn suloisen puolen, sillä lisäkseni monia muita ulkoilijoita oli valloittamassa katuja. En ollut myöskään ainut kameran kanssa heiluja, vaan olipa puistoissa muitakin innokkaita räpsijöitä. Syysloma on hyvä aloittaa tällä.

Viikolla vietettiin Aleksis Kiven päivän lisäksi äitini synttäreitä. Köyhänä opiskelijana rattoisat rahani riittivät pähkinöihin ja salmiakkiautoihin.
Eilen kävimme teatterissa katsomassa Badding -musikaalia, joka pienestä alkuhämmennyksestä huolimatta osoittautui varsin hyväksi näytelmäksi.
Illalla vielä vietimme kavereiden kanssa leffa-iltaa, johon Liisa ja Marjut olivat värkänneet mahtavaa kakkua. Illan leffa valinta oli Kirjavaras, joka ei ollut huono elokuva sekään. Saman iltana aloitin vielä lukemaan samannimistä kirjaa, joka on ollut minulla lainassa kesäkuusta asti... Kuultuani eriäviä lukukokemuksia kirjasta ja luettuani kolme ensimmäistä sivua, päädyin siihen porukkaan, joka pitää kirjasta. Hyvin paljon. Kerronta nappasi oikeastaan heti ja hetkessä olin lukenut kirjaa kuusi lukua, kunnes keho ilmoitti, että nyt on aika vetäistä läskit silmille. En tiedä vaikuttiko lukemiseeni se, että olin nähnyt leffan ja halusin tietää vielä senkin, mitä siinä ei kerrottu vai oliko asia nyt sillä lailla, että tätä kirjaa on kivempi lukea vasta leffan näkemisen jälkeen. Ken ties (vai tiesikö barbi paremmin? ha ha...)












sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Suomalainen kesä

Lomasta kaikki irti! Vasta viikko mennyt ja tässä on ehtinyt yhtä sun toista; patikointia, brunssia, synttäreitä x3, kirppareita ja muuta. Toivottavasti seuraavat yhdeksän kesäviikkoa ovat ihan yhtä aurinkoisia. Kaikki seuraavat kuvat on synttäreiltä numero 2. Hyvät oli kuvausmahdollisuudet, mutta hyttysiä en ole varmaan ikinä joutunut huitomaan niin paljon kuin silloin!

Nyt peukut pystyyn, ettei nuha pääse iskemään! Koko talven ja kevään oon onnistunut sen välttämään, mutta nyt sitten kun on kesä jo kovassa vauhdissa, niin tottahan sen on sitten tultava ja vietävä mut mukanaan.

















sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Norsuja ja espanjalaisia mansikoita

Synttärilahjaksi sain flunssan. Koko talvena en ole moista "ylempien hengitysteiden limakalvontulehdusta" sairastanut, ja nyt sitten saan juoksennella kaupungilla vieno valkosipulin tuoksu vanavedessäni juuri, kun kevät alkoi osoittaa pysyviä merkkejä.

Herkkulakosta johtuen tein itselleni kakun vesimelonista, mansikoista, kiivistä ja kermavaahdosta. Oli muuten hyvää, ja koko komistus maistui ihan kesältä.

Perjantaina olimme teatterissa katsomassa Vadelmavenepakolaista. Kaikki eivät kyseisestä näytelmästä tykkää, mutta itseeni huumori upposi; hauskahan tuo oli.











Vähänkö siistiä, elefantti piirtää elefantin! Mistä mä revin näitä videoita?!

perjantai 9. elokuuta 2013

Vielä on kesää jäljellä -->

Viimeinen viikko kesälomaa on ollutkin täynnä tekemistä. Ajattelin jo, että vietän kuolettavan tylsän viikon ja valmistaudun hitaasti ankaraan raatamiseen... onneksi ei kuitenkaan tarvinnut odotella, vaan joka päivälle on kyllä ollut tekemistä.

On mm. nähty kavereita, pyöräilty sateessa, ostettu pahoja tikkareita, esitetty musikaali, vietetty synttäreitä, tehty sponttaaneja ratkaisuja, käyty kahvittelemassa ja syöty liian isot munkkipossut.

Viikonloppukin on jo aikataulutettu. Kalenterille olisi jo käyttöä ! (: