"Minä oivalsin, ettei ihmisella ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." Saarn 3:12

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
20-vuotias valokuvauksen harrastaja. Aikaisemmissa postauksissa viikottaisia kuvia tapahtumista ja elämästä. Vuoden 2015/16 postauksissa tapahtumia ja seikkailuja Hollannista ja Aasiasta. 2016/17 opiskelu syö aikani ja vilkas valokuvaaminen on toistaiseksi taka-alalla; kuvia matkustelusta, merkittävistä tapahtumista ja toivottavasti myös hieman arjesta. Oli paikka, aika, status ja kuvausaktiivisuus mikä tahansa kuvat, jotka jaan ovat omasta näkökulmastani joskus jopa tekstin saattelemia.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Timantteja ja kallokelejä

Perjantaina saatiin viettää mummun ja paapan 60-vuotis hääpäivää, jota hienosti myös timanttihääpäiväksi kutsutaan. Lähisuvun kanssa vietettiin niitä meillä.

Viimein kaikki joululahjatkin hommattu, viimeiset vielä pakettiin (;

Nyt sitten alkoi se kauan odotettu joululoma! Lunta ja pakkasta.. joopajoo, ihan miten vaan tota pääkallokeliä nyt tahtoo kutsua. Toivon mukaan tässä olisi edes sitä lomaa hetken, tässähän pitäisi kirjotuksiin alkaa lukea ja tapahtumaakin järjestää, mutta jos nyt edes muutaman päivän voitaisiin olla stressaamatta. Loman jälkeen alkaa kevätlukukausi.. uskomatonta, kesä on ihan kohta! Kriisi kesätyöpaikan hakemisesta alkaa!













sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Nyyttäreitä ei ole koskaan liikaa?

Kolmen päivän aikana neljät nyyttärit...Yhdet niistä oli yllätyssynttärit, jotka saatiin viettää perjantaina. Eilen leivottiin porukalla pipareita ja tänään nautin punnitse & säästä -kaupan antimista kun sinne on nyt mahdollisuus päästä!

Viimeinen viikko ennen joululomaa alkaa huomenna. Tsempataan se vielä!




Bongasin jostain mainoksesta, heh.
Lily Allen - Somewhere only we know

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kulttuuria, kulttuuria

Pidennetty viikonloppu, kiitos itsenäisyyspäivän! Saimme viettää itsenäisyyspäivän leiritunnelmissa. Pidettiin siinä samalla oma itsenäisyyspäivän vastaanotto ja ehdittiin siinä vähän pukujakin arvostella.

Eilen illalla käytiin katsomassa Nälkäpeli trilogian toinen osa; ihanaa nähdä pitkästä aikaa hyvä elokuva !

Tänään tein sitten äidin pyynnöstä ruokaa kalaa ja kasviksia (nam!) ihan kivaa se on kokkailla. Illalla käytiin Tikanojan taidekodilla katsomassa Presidentinlinnan aarteita. Tällainen kulttuuripläjäys näin joulun alla. Käytiinpähän vielä Makuunissa hakemassa pari leffaa sunnuntai-illaksi.






Näin käytetään tölkkiä oikeaoppisesti ;)


Loppuun vielä linkki, jossa on 22 hyvää syytä, miksi Suomi on todellakin paras maa joulunaikaan !

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Skandaalimaista menoa



 Tiistaina saimme viettää aivan skandaalimaiset partyt vapiksella.
Tästä on kyllä vaikea pistää paremmaksi !
 Paikat oli laitettu viimesenpäälle kuntoon ja kaiken kruunasi vielä hyvä tarjoilu, jossa mm. piparkakkutaikinaa coctailtikuissa ja cokista tölkeissä :D
Itse sain räpsiä kuvia illasta. Saatte nyt vähän osviittaa mitä meidän bileet piti sisällään..

Tänään sitten käytiin siivoomassa paikat ja tunnollisesti raaputettiin veitsellä ilmastointiteippiä lattiasta.



















sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulu tuo tullessaan...

Pimenevät illat eivät olekaan enää masentavia. Valomeri loistaa ikkunoista. Joulukalenterin suklaa on ainutlaatuista. Mandariinit maistuvat parhaimmilta. Piparitaikina on parempaa kuin valmiit piparit. Joulumusiikin kuunteleminen alkaa. Pakko nähdä edes yksi Tonttu-toljanteri jakso. Facebook täyttyy joulupallojen ja lehtitaikinan kuvista. Joulukuvastojen selailu alkaa. Kuusenjalkaa etsitään kissojen, koirien ja kanojen kanssa. Punaiset villapaidat valtaavat alaa. Mitähän Veikko-Ilmari haluaa lahjaksi? Joulukinkun hinta on taas kallistunut. Kauneimmat joululaulut kajahtavat kirkoista. Mummu kutoi kaikille taas villasukat. Adventtikyntteliköstä on palanut lamppu. Partiolaisten joulukalenterit ovat loppuunmyyty. Poltin kieleni glögiin. Auton ovet jäätyivät sittenkin kiinni. Joulukortti buumi alkaa, meneekö posti lakkoon? Kriisi: muskarin, käsityökerhon ja sorminukketeatterin joulujuhlat ovat samana iltana. Kinkun paistomittari meni rikki. Jouluverhot ovat koinsyömät. Lumihiutaleet sulavat hiuksiin. Pulkka odottaa ulko-ovella, niin odottaa lumikolakin. Riisipuuro sulaa suussa. Kirkon joulupussissa on rusinoita.

Mitä kaikkea joulu voikaan olla ! :D Tällaisia mietteitä ja vähän ensimäisen päivän fiilistelyitä. Hyvää 1. adventtia  !









Näilläkin sanoilla on omat merkityksensä :)

And there won't be snow in Africa this Christmas time 
The greatest gift they'll get this year is life.

 - Glee - Do they know it's christmas

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Eteenpäin! (Tsekkaa linkki)

Näin ensiksi jaan yhden kuvalinkin lumihiutaleista, minkä bongasin muutama viikko sitten, mutta unohdin laittaa sen. Sanon vaan, että jos ei tämän jälkeen ala usko heräilemään niin voi olla ettei sitten varmaan millään. Voisi kokeilla itsekin, kun ei tämäkään kuvaaja mahdottomia varusteita käyttänyt, vaikkei uskoisi !
Joten älä missaa, vaan paina tästä.

Viikonloppu meni Alajärvellä lumisissa ja aurinkoisissa tunnelmissa. Hetken jo muisti, että talvessakin on hyvät puolensa.





















Loppuun vähän videoviihdettä.
Lumisateiden kunniaksi voimme kaikki suoda itsellemme hetken pingviineinä.