"Minä oivalsin, ettei ihmisella ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." Saarn 3:12

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
20-vuotias valokuvauksen harrastaja. Aikaisemmissa postauksissa viikottaisia kuvia tapahtumista ja elämästä. Vuoden 2015/16 postauksissa tapahtumia ja seikkailuja Hollannista ja Aasiasta. 2016/17 opiskelu syö aikani ja vilkas valokuvaaminen on toistaiseksi taka-alalla; kuvia matkustelusta, merkittävistä tapahtumista ja toivottavasti myös hieman arjesta. Oli paikka, aika, status ja kuvausaktiivisuus mikä tahansa kuvat, jotka jaan ovat omasta näkökulmastani joskus jopa tekstin saattelemia.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

13. toukokuuta

Viikkoon on mahtunut mm. siskon valmistujaiskuvien ottamista, äitienpäivän viettoa ja piirtämistä unohtamatta kuitenkaan flunssan siivittämiä päiviä ja leipomistalkoita.









sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

On siis kevät

Kevättä ilmassa! Viimeiset kaksi viikonloppua ovat olleet täynnä aurinkoa. Tänäänkin hamusin itselleni pisamia samalla, kun luin klassikkokirjaksi tituleerattua teosta Sieppari ruispellossa, joka juonellaan -tai juonettomuudellaan- ei oikein napannut. Teoksen saama hypetys kyllä ihmetyttää, mutta eivät kai klassikot yleensä säväytä kerronnallaan. Voinpahan sanoa lukeneeni!

Viime viikonloppuna lähti viimeinen "teinivuosi" käyntiin, ja synttäreitä sain viettää hyvien ystävien kanssa leireilyn lomassa. Päivään liittyi tanssiharjoitusten lisäksi synttärirata, kauneudenhoitoja ja hyvää pikkusyötävää!