"Minä oivalsin, ettei ihmisella ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." Saarn 3:12

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
20-vuotias valokuvauksen harrastaja. Aikaisemmissa postauksissa viikottaisia kuvia tapahtumista ja elämästä. Vuoden 2015/16 postauksissa tapahtumia ja seikkailuja Hollannista ja Aasiasta. 2016/17 opiskelu syö aikani ja vilkas valokuvaaminen on toistaiseksi taka-alalla; kuvia matkustelusta, merkittävistä tapahtumista ja toivottavasti myös hieman arjesta. Oli paikka, aika, status ja kuvausaktiivisuus mikä tahansa kuvat, jotka jaan ovat omasta näkökulmastani joskus jopa tekstin saattelemia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ylioppinut!

Koulut käyty. Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen kokonainen välivuosi edessä! Töitä painetaan vielä kuukauden verran ja sen jälkeen siirryn kesälomille. Kuvia juhlapäivästä alla.








sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kyllä minä esseet sulle näytän!

Lukuloma oli, tuli ja meni. Tietääkseni en ollut tehnyt juuri mitään tuona aikana. Klassinen "kolme viikkoahan on pitkä aika!" -ajattelu vei mennessään ja havahduin todellisuuteen vasta päiviä ennen ensimmäistä koetta. 'Mistä sitä oikein aloittaisi', oli ensimmäinen ongelma. Pienen pohdinnan jälkeen lainasin kasan vanhoja esseitä kirjastosta ja lueskelin niitä siinä toivossa, että saisin jonkin käsityksen hyvästä esseestä.

Toiminnan aloittamisen voisi kuvitella olevan helpotus, mutta itse asiassa tällä kertaa se tuntui vain lietsovan paniikkia. Esseitä lukiessani olin varma, etten pääsisi läpi tietämättä juuri mitään politiikasta tai kehitysmaiden muuttovirroista. 30 pisteen esseeseenkin tarvittaisiin vähintään kolmen fysiikan syventävän kurssin tietoja, ja niiden lisäksi tulisi vielä hallita alan käsitteetkin virheettömästi.

 Osaako tosiaankin joku samanikäinen käyttää luontevasti ilmaisuja "HDI-indeksi" ja "sentimentaalinen tunnepurkaus". Missä luukussa sitä on oikein tullut elettyä!

Vastaus tuli taivaalta jo unohtuneen valoilmiön muodossa. Perjantain paniikkilukemiset muuttuivat hetkessä seesteiseksi aamupalahetkeksi, kun aurinko alkoi paistaa pilven takaa ja sen lämpö tuntui kasvoilla. Varma kevään merkki! Siemaisin teetäni ja katselin varjoja, jotka muodostuivat kynttilänjalasta ja tuolinkarmista pöydälle kaiken sen paperisen materiaalin päälle. Ainakin tässä luukussa oli ikkunat, isot kuin akvaariossa konsanaan.

Ehkei se mitään, vaikken kokeessa voikaan loistaa sähköoppitaidoillani - tai taidottomuudellani -, keksi nasevaa lopetusta tai osaa käyttää hankalia termejä, kuten "ekoanarkisti" tai "puolijohdekomponentti". Sen sijaan, hankalan paikan tullen, aion kylmän rauhallisesti avata tupperware rasiani ja jännittää, minkä makuisen suklaanautinnon saan kokea: minttu- vai tummansuklaan.
















sunnuntai 15. helmikuuta 2015

OHI ON!

Torstaina sainkin kuin sainkin heitellä karkkeja ihmisten sekaan ja huutaa kurkkuni kipeäksi muiden abien kanssa. Karkkeja yritettiin myös avoimista auton ikkunoista sisään, ja muutaman epäonnistuneen sihtauksen jälkeen sokeripommeja sinkosi sisään.

Perjantaina saatiin olla katsomassa vanhojen tansseja ja siinä samassa ihmetellä, mihin ihmeeseen vuosi on oikein kulunut? Ei niistä omista tanssiharjoituksista kyllä niin kauaa ole!












Tässä vielä omasta "prinsessa-päivästä" viime vuodelta. Minusta ei varmaankaan ole yhtään järkevää kuvaa tuolta päivältä - tai ylipäänsä, viihdyn enemmän kameran toisella puolella :D


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Syksyllä on suuret tuulet

The Script - Flares

Sunnuntai, syysloman loppu, oliko sitä ennen tosiaankin koulua? Koko ajan on tekemistä, vaikka kalenterissa on aukkoja. Kurssit vähenevät jakso jaksolta ja siinä sivussa katoaa opiskelumotivaatiokin. Tai ehkä syvällä sisällä valmistaudun seuraavaan yo-tykitykseen, josta puhelimen days left -sovellus jo kovasti muistuttaa. Englannin kirjoituksiin valmistaudunkin jo hyvissä ajoin katsomalla Gilmoren tyttöjä ja Frendejä - tämähän on helppoa kuin mikä! Ahkeruus on ilomme, laiskuus intohimomme, vai miten se meni.









maanantai 25. elokuuta 2014

Oma maa omena

Historia toistaa itseään tässäkin asiassa, sillä tänäkin vuonna sain olla kuvaamassa lukiomme junnu-päivää. Eli tänä vuonna lukionsa aloittaneet saivat viettää päivänsä erilaisten aktiviteettien parissa, ja perinteisesti pukukoodi pyöri jätesäkkien ja kumisaappaiden tuntumassa.

Matkalla kotiin törmäsin lintuparveen (oletan, että ne olivat kanadanhanhia), joka seisoi rannalla merelle päin tuijottaen ja hitaasti rantaviivaa lähestyen. Näky oli jotenkin pelottava, ihan kuin ne olisivat olleet jonkin sortin hypnoosissa :D Uskaltauduin joka tapuksessa lähemmäksi ja ikuistin nämäkin räpyläeläimet kuviin.

Lopussa vielä oman maan omppuja, joista saatiin litroittain mehua!