Isänpäiväksi resepti muffineihin ja nutella kuorrutteeseen

Tänään juhlittiin kaikkia isiä kautta pohjoismaiden. Sen kunniaksi ajattelin jakaa reseptin suklaamuffineista nutella kuorrutteella. Ohjessa ei ole mitään vikaa, mutta omista tuli hieman liian kumimaisia. Epäilen silikonivuokia tai liian pitkää paistoaikaa. (edit: google vahvisti epäilyni silikonivuoista; ei paras mahdollinen tämän tyyppisten leivonnaisten kanssa tai niitä pitää käsitellä hiukan eri tavalla. Pitäisi perehtyä hiukan tarkemmin...)

1. Vispataan pehmentynyt margariini ja sokeri keskenään sähkövatkaimella. Tämän jälkeen heitetään kananmunat sekaan ja vatkataan lisää.
2. Toiseen kulhoon siivilöidään kaakaojauhe, vehnäjauhot, suola, vanilliinisokeri/vaniljasokeri ja leivinjauhe.
3. Lisätään margariini-sokeri seokseen neste ja kuivat aineet vuorotellen. (Jos haluaa hifistellä, kuivat aineet voidaan siivilöidä vielä uudestaan lisättäessä seokseen. Tekstuurin pitäisi tämän jälkeen olla ilmavampaa ja helposti käsiteltävää.)
4. Rouhitaan suklaasta 24:n palan kokoinen alue ja lisätään rouhe seokseen. Säästetään loput seuraavaan vaiheeseen!

5. Laitetaan taikina vuokiin ja painetaan ylijäänyt suklaa muffinin sydämeksi. Niihin, joihin ei riittänyt suklaata laitoin nokareen nutellaa. Muista peittää sisältö taikinalla! Paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.

Muffinit ovat varmasti hyviä näinkin, mutta laitan vielä ohjeen kuorrutteeseen. Kuorrutusta voi käyttää vaikka kakkuun, hedelmien kanssa rahkana, dippinä pekonille(?!)

1. Vispaa kerma
2. Lisää nutella ja vanilliinisokeri/vaniljasokeri ja vatkaa vähän vielä lisää.
3. Pursota/lusikoi muffinien päälle

Simple as that!

Lopussa vielä muutama kuva tämän viikon nuortenillasta, jossa tällä kertaa vietettiin rentoa iltaa nyyttäreiden, kaakaon ja leffan parissa.

Pimeää + linkkejä

Marraskuuta. Kello on kuusi. Ulos kun katsoo, alkaa väsyttää - olen valmis nukkumaan. Vastahan vietettiin elokuisia hellepäiviä, taivas oli sininen eikä kukaan ollut vielä lähtenyt opiskelemaan toiselle paikkakunnalle saati reissuun ulkomaille. Silloin ei tarvinnut vielä villasukkia, ei etsiä lapasia, ei jatkuvasti sytytellä ja sammutella lamppuja. Pelottavaa, miten nopeasti aika menee! Enää puolitoista kuukautta ja päivät pitenevät taas!

Eilen sytyteltiin kynttilöitä, ja illalla satava lumi kruunasi koko komeuden. Aamulla sitä lunta ei sitten missään enää ollutkaan, ehkä se kertoo jotain pysyvyydestä - tai katoavaisuudesta.
Eilen otin myöskin varaslähdön jouluun ja tein kupposen glögiä. Ei jouluun vielä tarvitsekaan valmistautua, mutta tulipahan maisteltua.

Laitetaan vielä tähän väliin pari kiinnostavaa linkkiä. Aina välillä näitä sivuja tulee vastaan, mutta unohdan laittaa niitä tänne. Tässä olisi erään 9-vuotiaan pojan otoksia. Poika voitti ilmeisesti vuoden nuori luontokuvaaja 2014 -tittelin. Toisessa linkissä pääosassa eivät ole valokuvat, mutta mies nimeltä Simon Beck tekee lumeen isoja kuvioita. Teosten tekeminen vaatii aikaa ja tuulen puuskat tai lumisade saattavat pyyhkiä ne pois saman tien, joten pisteet siitä, että mies jaksaa tehdä niitä. Tästä pääset lumikuviin.

Tanssi vaan

Päivittäminen venyi maanataihin, vaikka viikonloppuna oli tarjolla lisätunti kellojen siirtämisen takia. Sunnuntai meni suurimmaksi osaksi Variskan koululla Vaasa Dance Challenge -nimisessä tapahtumassa, johon osallistuimme pienellä porukalla. Kyseessä oli siis katselmus, jossa oli eri kategorioita. Hyviä esityksiä oli paljon, eikä mielestäni oma esityksemmekään hullumpi ollut, kun sen jälkeenpäin katsoi videolta. Tosin kaikki tehdyt virheet sekottuivat kameran pikselimössöön, eikä niitä edes olisi huomannut samalla tavalla kuin katsomosta katsottuna.

Syksyllä on suuret tuulet

The Script - Flares

Sunnuntai, syysloman loppu, oliko sitä ennen tosiaankin koulua? Koko ajan on tekemistä, vaikka kalenterissa on aukkoja. Kurssit vähenevät jakso jaksolta ja siinä sivussa katoaa opiskelumotivaatiokin. Tai ehkä syvällä sisällä valmistaudun seuraavaan yo-tykitykseen, josta puhelimen days left -sovellus jo kovasti muistuttaa. Englannin kirjoituksiin valmistaudunkin jo hyvissä ajoin katsomalla Gilmoren tyttöjä ja Frendejä - tämähän on helppoa kuin mikä! Ahkeruus on ilomme, laiskuus intohimomme, vai miten se meni.

Voisiko vaahteranlehdistä tehdä salaattia?

Saatiinhan sitä ruskaa vihdoin! Tänään ilmat olivat suotuisat ja otin kameran mukaan autoajelulle. En ollut ainut, joka oli huomannut syksyn suloisen puolen, sillä lisäkseni monia muita ulkoilijoita oli valloittamassa katuja. En ollut myöskään ainut kameran kanssa heiluja, vaan olipa puistoissa muitakin innokkaita räpsijöitä. Syysloma on hyvä aloittaa tällä.

Viikolla vietettiin Aleksis Kiven päivän lisäksi äitini synttäreitä. Köyhänä opiskelijana rattoisat rahani riittivät pähkinöihin ja salmiakkiautoihin.
Eilen kävimme teatterissa katsomassa Badding -musikaalia, joka pienestä alkuhämmennyksestä huolimatta osoittautui varsin hyväksi näytelmäksi.
Illalla vielä vietimme kavereiden kanssa leffa-iltaa, johon Liisa ja Marjut olivat värkänneet mahtavaa kakkua. Illan leffa valinta oli Kirjavaras, joka ei ollut huono elokuva sekään. Saman iltana aloitin vielä lukemaan samannimistä kirjaa, joka on ollut minulla lainassa kesäkuusta asti... Kuultuani eriäviä lukukokemuksia kirjasta ja luettuani kolme ensimmäistä sivua, päädyin siihen porukkaan, joka pitää kirjasta. Hyvin paljon. Kerronta nappasi oikeastaan heti ja hetkessä olin lukenut kirjaa kuusi lukua, kunnes keho ilmoitti, että nyt on aika vetäistä läskit silmille. En tiedä vaikuttiko lukemiseeni se, että olin nähnyt leffan ja halusin tietää vielä senkin, mitä siinä ei kerrottu vai oliko asia nyt sillä lailla, että tätä kirjaa on kivempi lukea vasta leffan näkemisen jälkeen. Ken ties (vai tiesikö barbi paremmin? ha ha...)

Yhtä leiriä kaikki + resepti

Lokakuuta ystävät! Viikonloppu meni taas leireillessä ja ennen kaikkea ulkoillessa. Tasan vuosi sitten olimme itse asiassa samassa paikassa samaan aikaan ja samoissa tunnelmissa. Sitä ihmettelee, miten aika kuluu nopeaa; vastahan me skeittasimme keskellä keltaista väriloistoa ja vastahan kirjoitin siitä tämän postauksen. Viime vuonna leirillä olivat myös kaksi hyvää ystävääni, jotka tänä syksynä lähtivät kumpikin DTS:ään, eli opetuslapseuskouluun. Riikan ja Katan menoa maailmalla voitte seurata tuolta -> "Riikka & Reetta reaching the world" ja "Everyday". Molemmissa blogeissa on myös heidän siskojensa kuulumisia.

Syksyiset värit ovat taas ajankohtaisia, vaikkei niin värikästä ole kuin viime vuonna tähän aikaan. Jos sitten syyslomalla ruskastuisivat ne viimeisetkin lehtiset.

Tänään kotiuduttuamme leiriltä, tein mansikka-kanasalaattia, jonka reseptiä olen viimeisen vuoden aikana metsästänyt. Tai lähinnä reseptiä salaatinkastikkeesta, jota siihen on käytetty. Kun viime vuonna olin vaihtarina jenkeissä, kerroin salaatista, jota väitän ehkä maailman parhaaksi. Kokeilin loihtia saman tyylistä mestariteosta ja lopputulos oli itseasiassa aika hyvä! Tuoreita mansikoita tuskin mistään enää saa mutta ei se mitään, syksyhän on tunnetusti iki-ihanien pakastemansikoiden sesonkiaikaa... Salaatista vielä sen verran että, jos ikinä eksytte Michiganiin ja sitä kautta Mackinac saarelle, olkaa hyvä ja hakeutukaa Goodfellow's nimiseen ravintolaan ja tilatkaa Strawberry Chicken Salad. Viimeinenkin lehtivihreidenvihaaja on löytänyt itsestään pienen jyrsijän.