Tällä viikolla ostin elämäni viimeisen lukiokirjan. Nyt sitten oikeasti pitäisi osatakin jotain. Lukion piti antaa kolme vuotta lisäaikaa keksiä, mitä teen sitten "kun kasvan isoksi". Täytyy kyllä myöntää, ettei potkua suuntaan tai toiseen ole kyllä tullut.
Viikolla koulussa olin ajatellut viettää hyppytunnin tehokkaasti yo-vihkon parissa. Loppujen lopuksi en ollutkaan ollut niin tehkoas, sillä hypärin loputtua kädessäni oli puolikas essee ja repeytynyt vihko. Itseasiassa ne makasivat sylissäni, vihko puoliksi valuneena penkille. Kädessäni oli kahvi ja kännykkä. Tottakai luen mieluummin mitä kavereilleni toiselle puolelle maailmaa kuuluu, kuin kirjoitan englanniksi esseetä aiheesta
"Rethinking the upper secondary school curriculum".
Kamera pääsi taas kävelylle. Aurinkoinen päivä suorastaan kutsui ulos. Ulkona näin, tai olen joka päivä nähnyt, lippispäisen pojan roikkumassa puusta. Kuulostipa pahalta.. kyseessä ei ole siis minkään sortin hirttäytymisestä, vaan yksinkertaisesta puumuodostelmasta, joka ainakin omaan silmään näyttää lippispäiseltä pojalta, joka katsoo pois päin ja heiluttaa toista kättä. Kesäisin sillä on vihta kädessä, kun on lehtiä! (Siitä on kuva alla, jokainen tulkitkoon tavallaan.. jos kukaan muu ei sitä huomaa, laitan sen lohduttoman omituisen ajatus- ja mielikuvitusmaailmani piikkiin)
Ulkona siis tuli käytyä ja kävelimpä vielä mäelle, josta ennen aina laskettiin pulkalla tai millä ties rattikelkalla. Nyt siinä kohtaa kasvaa heinää, eikä lunta ole kuin huuruna maassa. Surkeaa katseltavaa. Liukureiden ja suksien sijaan ihmiset näyttävät kaivavan kesäkamppeita talvivarastoistaan ainakin näkemäni perusteella - vai monestiko sinä olet nähnyt jonkun soutamassa merellä keskellä joulukuuta?
 |
| Tässäpä tämä. Eipä se näin close-uppina nyt niin hirveästi siltä näytäkään... |
