Seuraavana päivänä loputkin pääsivät Malesiasta Kambodžaan - yhtä oppilasta ja staffia lukuunottamatta. Oppilaan passi ei ollut säädösten mukainen, mutta tähän asti sitä oltiin katsottu läpi sormien. Malesiassa viranomaiset kuitenkin puuttuivat asiaan ja hänet meinattiin lähettää kotiin samantien. Tarina lyhykäisydessään päättyi niinkin onnellisesti, että oppilaalle postitettiin uusi passi vuorokauden kuluessa ja näin hekin saapuivat muutaman päivän kuluttua.
Me oppilaat olimme sattuneesta hyvinkin rauhallisia, ja moneen kertaan olimme todenneet ryhmämme olevan hyvin joustava ja rento, vaikka epätavallisen iso outreach-ryhmä olikin kyseessä. Staffeista ei voinut sanoa samaa, sillä ryhmän repeäminen kahteen eri maahan oli vaarassa aiheuttaa heille ongelmia järjestöltä, eivätkä he osanneet odottaa näin yllättävää sattumaa.
Kambodžalla vasta mielenkiintoinen historia onkin, joskin hirveän surullinen. 1970-luvulla sattuneiden kansanmurhien johdosta yli viidesosa Kambodžan väestöstä kuoli, ja tänä päivänä n. 60% väestöstä on alle 30 vuotiaita. Kävimme tutustumassa uhrien muistopaikalla ja killing field -alueilla.
Ei niin Urban Presence
Koulumme kulkee nimellä Urban Presence DTS eli siis keskittyminen on kaupungeissa. Naureskelimme tälle asialle, kun Kambodžan ajasta vietimme kaksi viikkoa kaupunkien ulkopuolella olevassa kylässä keskellä riisipeltoja. YWAMilla on siellä pieni keskus, jossa opetimme päivittäin englantia n. sadalle lapselle. Pidimme raamattutunteja seurakunnan jäsenille, vierailimme lastenkodissa ja vieroituskeskuksessa. Ehdimme siinä vielä maalata keskuksen aidankin iloisen oranssilla maalilla. Myanmariin verrattuna kaikki tuntui hyvin organisoidulta, sillä tällä kertaa meille oli kaikkien yllätykseksi laadittu aikataulu, ja keskuksessa tapahtuva toiminta piti rytmiä yllä.
Yhdessä vaiheessa kävi niinkin ikävästi, että jouduimme sanomaan yhdelle oppilaalle heipat. Hän oli koko matkan ajan kärsinyt pahoinvoinnista ja oli tullut siihen pisteeseen, ettei voinut jatkaa matkaa meidän kanssa. Se oli hänelle itselleen aika kova pala lähteä takaisin kotiin ja järkytys tietenkin monelle meistä, mutta tälläkin asialla on onnellinen loppu. Muutaman viikon kuluttua saatiin tietää, että hänet on saatu kuntoon ja hän pystyy suorittamaan tutkinnon loppuun Amsterdamissa tekemällä töitä siellä basella. Niin hän sitten valmistuikin meidän kanssa samaan aikaan!
Saavuimme pusikosta takaisin sivistyksen pariin, Kambodžan pääkaupunkiin, ja olimme valmiit vaihtamaan maata. Ongelmitta ei tälläkään kertaa päästy, sillä tarvitsimme viisumit myös Thaimaahan, eikä sitäkään etukäteen tiedetty. Vietimme muutaman päivän sijaan kokonaisen viikon Phnom Penhissä. Evankelioimme kaduilla ja läpikävimme tähänastista aikaamme Aasiassa oikein perusteellisesti yhdessä paikallisen YWAMin kanssa.
Yhteenveto: Kambodžasta emme nähneet varmastikaan sen parhaita puolia ollessamme hyvin eristyksissä pienessä kylässä ja kiireisessä kaupungissa. Aikataulu oli kuitenkin henkinen helpotus, sillä meille oli suurimmaksi osaksi selkeää, mitä olimme tekemässä. Tälläkin kertaa ja aikataulusta huolimatta se, miten toteutimme työtehtävämme, oli meidän päätettävissämme. Matkassa oli monta muuttujaa, niin jokaisen henkilökohtaisella tasolla kuin ryhmänä, että heikompia hirvitti, ja ryhmädynamiikka välillä järkkyi, mutta kaikesta selvittiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti