Myanmar on ollut suljettu maa pitkään, ja sen kyllä huomaa, oli kyse sitten uskonnosta, teknologiasta, hyvinvoinnista tai turvallisuudesta. Ehkä juuri sen takia maa on erittäin valmis evankeliumille. Maan historiasta en lähde sen enempää kirjottelemaan - postaus on jo nyt tarpeeksi pitkä! Siksipä laitan linkkiä wikipediaan asiasta enemmän kiinnostuneille (sivuhuomautuksena nyt se, että kyllä Myanmar maana on mielenkiintoinen ja tutustumisen arvoinen, mutta keskityn tähän omaan reissuuni nyt täällä blogissa).
Yangon ja Taungoo
Mielestämme outreachillamme oli aikamoinen aloitus, sillä jo samana iltana Myanmariin laskeutuessamme, osallistuimme Gospel Music Festivaaleille ja kiersimme kyseisen ryhmän kanssa ympäri Myanmaria viikon ajan - toimimme lähinnä rukouspalvelijoina. Populaa oli paljon jokaisena iltana, ja ihmeiden määrä oli uskomaton. Yangon ja Taungoo ovat Myanmarin suurimpia kaupunkeja, ja Festarit keskittyivät näihin kahteen kaupunkiin. Festivaalien jälkeen vaihdoimme paikkaa tiuhaan tahtiin, joten bussikilometrejä tuli kerättyä tuhansia - päivin sekä öin.
Paikallisia uusia tuttavuuksia olivat mm. riisikääröt, joita kutsuimme vitsikkäästi nimellä rice-to-go. Kaduilla myytiin bambupuuhun kääräistyä keitettyä riisiä. Tässä olisi innovaatiota vaikka suomalaisille festareille!
Mawlamyine
Ostimme porukalla kansallisasut! Naisille kietaisuhameet, joiden kuvioinnista paikalliset tunnistavat eri heimot. Itse saimme kuulla tämän vasta jälkeenpäin. Myanmarilaiset miehet käyttävät lähestulkoon jatkuvasti Longyi-hameita. Meidän ryhmäläiset ostivat myös kyseiset Longyit.
Mawlamyinessä keskityimme rukouskävelyihin, paikallisiin kirkkoihin ja leprasairaalassa vierailuun. Tutustuimme kulttuuriin käymällä sotien muistopaikalla ja Win Sein Taw Ya buddhatemppelissä.
 |
Joulu
Joulua vietimme jo hyvissä ajoin paria päivää ennen aattoa. Syynä tähän aikaiseen joulunviettoon oli ryhmämme jakautuminen kolmeen ryhmään viikoksi, joten tottahan joulua oli pakko saada viettää koko porukalla ennen sitä.
Vuokrasimme veneen ja ajelimme auringonlaskuun. Illalla pelasimme seurapelejä ja laulelimme kynttilän valossa, iltapalaksi syötiin pannareita suklaakastikkeella.
Kiipeily vuorille
Joulun jälkeen tutustuimme Myanmarin luontoon ja kiipesimme Zwekabin-vuorelle. Yksi ryhmä oli tässä vaiheessa jo tien päällä kohti eteläistä Myanmaria, Myeikkiä, joten meitä oli 2/3 ryhmästä mukana. Tunnin taksimatkan jälkeen huomasimme olevamme väärällä vuorella, joskin sekin temppelivuori ja korkea, mutta matka olisi täytynyt taittaa ilman kenkiä, eikä meillä ollut minkäänlaisia ennakkotietoja vuoresta. Muutaman puhelinsoiton jälkeen saimme taksikuskille tiedoksi oikean vuoren ja tunnin päästä löysimme itsemme oikean vuoren juurelta.
Tie vuorelle oli punaisenruskeaa hiekkaa, joka juhlavasti pöllysi ja värjäsi meistä jokaikisen oranssiksi. Kolmen tunnin patikoinnin aikana, hiekkarusketuksemme oli nätisti sekoittunut hien kanssa massaksi ihollemme ja näin me saavuimme sotamaalauksinemme huipulle asti. Maisemat nähtyämme ei enää haitannut, että oli tahmea olo ja että alkusekaannusten takia ehdimme viettää huipulla raamattutunnin sijaan vain puolentunnin hengähdystauon ennen laskeutumista.
Onnellisesti alaspäästyämme otimme take awayt vuorenjuurelta ja vietimme mielenkiintoisen paluumatkan kuoppaisella tiellä nuudeltin ja riisit nätisti katossa ja lattialla. Hommaa ei helpottanut se, että kuskin oli ajettava tuhattajasataa, sillä seuraavan ryhmän oli tarkoitus lähteä saman tien yöbussilla toiseen kaupunkiin.
Dawei
Meidät jaettiin siis kolmeen ryhmään ja itse olin siinä ryhmässä, joka rytäkällä vuorikiipeilyn jälkeen lähti kohti eteläistä Myanmaria, Daweita. 9-tuntinen yö aasialaisessa bussissa: taustalla soi buddhalainen seremonia läpi koko yön - desibelejä säästelemättä; kuski tööttää torvea reilusti montakertaa ja ihan varmuuden vuoksi; tie on kuoppainen ja hyvin mutkikas, mikä ei auta matkapahoinvoinnista kärsivää yksilöä ollenkaan; ilmastointina toimii muistiinpanovihko; DTS-kaverilta saatu unipilleri ei auta nukkumaan, mutta saa olon tuntumaan lähinnä hyvin mielenkiintoiselta.
Saavumme neljän aikaan aamuyöstä hotellimme vastaanottoon, ja saamme tiedon, että kaksi tuntia pitää odottaa huoneiden saamista. Minä ja matkaan lähtenyt staffi pidämme palaveria - minun pitäisi leikkiä johtajaa tämä nelipäiväinen aikamme Daweissa. Tässä vaiheessa minulle selviää, että mitään suunnitelmaa ei ole ja tänne on tultu sillä ajatuksella, että "kattellaan". Tiedämme, että monet ryhmät vuosien aikana on yrittänyt päästä kyseiseen kaupunkiin useamman vuoden, niin kauan kuin Myanmar on muulle maailmalle ollut auki, mutta yhtäkään DTS:ssää ole sinne päästetty. Tiesimme myös sen, että jossain päin on orpokoti, jonne voisimme yrittää päästä vierailemaan.
Vielä samana aamuna lähdimme rukouskävelylle ja viiden minuutin matkan päästä hotellistamme näimme ensimmäisen kirkon. Ilman sen kummempia suunnitelmia päätimme käydä koettamassa onneamme ja kävelimme sisään. Tapasimme kirkon työntekijän, joka puhui heikkoa englantia, mutta ymmärsi, että haluaisimme tehdä jonkinlaista yhteistyötä seurakunnan kanssa. Meidät istutettiin huoneeseen odottelemaan toista kirkon työntekijää. Kommunikoinnissa oli yhä ongelmia ja sisään lappasi kirkon vanhimmistoa yksi toisensa jälkeen, nuorisopastoria ja itse pastoria myöden. Seitsemännen henkilön tullessa sisään ajattelimme jo luovuttaa, sillä kukaan ei oikein ymmärtänyt tarkoitustamme.
Viimein paikalle soitettiin toisesta seurakunnasta pastori, joka yks kaks osasikin täydellistä englantia! Hän oli heti valmis yhteistyöhön nyt ja tulevaisuudessa. Äkkiä viikkomme oli täynnä ohjelmaa hänen johdostaan - kuin tuloamme olisi suunniteltu jo pitkäänkin aikaisemmin -vielä samana iltana vedimme nuorille ohjelmaa. Pääsimme käymään orpokodissa ja pidimme opetusta pakolaisille, sekä järjestimme opiskelijoille raamattuillan. Aikamme Daweissa oli onnistunut ja yllätti meistä jokaisen.
Summa summarum: Myanmar oli maista ehdottomasti kaunein luontonsa puolesta. Temppeleiden määrä on uskomaton, kaikki jotenkin istuu paikalleen. Maan autenttisuus, niin luonnon kuin ihmistenkin, vetää puoleensa! Meillä oli aika vapaat kädet tehdä mitä vain, mutta kielimuuri oli haaste. Monipuolisin maa työtehtävien puolesta.
Seuraavassa postauksessa esittelen Kambozan jaksoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti