Vieteltiin siskon synttäreitä tänään ja tein taas kaikenlaista sörsseliä. Mun luovat lahjaideat loppui lyhyeen ja ostin sille sitten nenäliinoja, purkkaa ja laastareita. No ainakin mulla oli värisilmää ja ostin kaiken sinisenä :P Oli siinä suklaatakin mukana
"Minä oivalsin, ettei ihmisella ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä." Saarn 3:12
Tietoja minusta
- Sofia
- Finland
- 20-vuotias valokuvauksen harrastaja. Aikaisemmissa postauksissa viikottaisia kuvia tapahtumista ja elämästä. Vuoden 2015/16 postauksissa tapahtumia ja seikkailuja Hollannista ja Aasiasta. 2016/17 opiskelu syö aikani ja vilkas valokuvaaminen on toistaiseksi taka-alalla; kuvia matkustelusta, merkittävistä tapahtumista ja toivottavasti myös hieman arjesta. Oli paikka, aika, status ja kuvausaktiivisuus mikä tahansa kuvat, jotka jaan ovat omasta näkökulmastani joskus jopa tekstin saattelemia.
torstai 25. huhtikuuta 2013
- taas kakkua
Kesä tulee ehkä sittenkin ! On sitä jo muutaman kuukauden ajan odoteltu ja vihdoinki mäkin voin alkaa sanoa, että autossa ei tarvitse laittaa penkinlämmitintä - päivisin. Mutta reippailemaan taas ollaan alettu ja pyörällä saan taittaa sitä 8 km matkaa. Jee jee.
Vieteltiin siskon synttäreitä tänään ja tein taas kaikenlaista sörsseliä. Mun luovat lahjaideat loppui lyhyeen ja ostin sille sitten nenäliinoja, purkkaa ja laastareita. No ainakin mulla oli värisilmää ja ostin kaiken sinisenä :P Oli siinä suklaatakin mukana
Vieteltiin siskon synttäreitä tänään ja tein taas kaikenlaista sörsseliä. Mun luovat lahjaideat loppui lyhyeen ja ostin sille sitten nenäliinoja, purkkaa ja laastareita. No ainakin mulla oli värisilmää ja ostin kaiken sinisenä :P Oli siinä suklaatakin mukana
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei! Ihanan tuntuinen blogi! Kysyisin, saisinko mahdollisesti luvan linkittää blogisi omaan blogiini tulevaan linkkilistaan? :)
VastaaPoistaHei, kiitos kovasti ! mun puolesta saat linkittää. Jos haluat jossain vaiheessa tai jotain, niin voin tehdä sulle jotain vastaavaa (:
Poista